Surufiiliksillä kirjoitan viimeistä osaa teille luettavaksi... :(
Kommentoidahan saa sitten vaikka tarina on loppunut, kyllä täällä seilaan ainakin vuoden verran päivittäin. Jätän tämän myös luettavaksi tänne!
-> lukemaan!
---------------------------------------
DANIEL
Nostin velton Emman reppuselkääni. Pahoja vammoja ei ollut, onneksi... Yritin puhua Emmalle, mutta hän, hän oli tajuton!
Sairaanhoitaja valkoisessa puvussaan tutkaili verenlisäystä ja pään painetta. Emmalta oli otettu röntgenit ja diagnoosi oli aivotärähdys ja kooma. Olin paniikissa.
Sairaanhoitaja, Laura tuli juttelemaan minulle. 
" Emma voi toistaiseksi ihan hyvin. Verta menee tasaissesti ja hengitys kulkee, joten ei hänellä pitäisi olla mitään hätää." hän sanoi hiljaa.
" Mutta MUISTA, että hän EI ole vielä terve, ja toipuminen voi viedä aikaa!"
3 KUUKAUTTA MYÖHEMMIN
Katselin Emmaa. Vieläkin hän makasi sängyllä, hengitys korisi hieman ja verta pumpattiin edelleen hänen sisälleen, mutta kai hän toipuisi. Hänen olisi PAKKO!
Istuin sängyn vieressä ja katsoin Emman liikkuvaa rintakehää. Tuhosin tilaisuuteni, tuhosin sen, hajotin ainoan suhteen ja tapoin tytön jota oikeasti rakastin! Syyllisyys painoi harteilla yhtä paljon kuin alasin, ja hengitys kävi vaikeaksi.
Painoin pääni alas. Em parka...
" Anna anteeksi Em. Olisin vain halunnut sanoa että rakastan sinua.."
KUUKAUSI MYÖHEMMIN
"Kiitos Jumala!" huokaisin ja nostin katseeni ylös. 4 kuukautta kestänyt helvetti oli ohi!
Emma lauloi. Hän lauloi soinnukkaalla äänellään jotain yksinkertaista säveltä, puoliksi unissaan. 
Sitten silmät aukesivat ja levinnyt meikki valui kyynelten mukana vielä poskille.
Purin huultani, jotten purskahtaisi itkuun kun Emma ojensi jalkansa sängyn yli ja nousi pystyyn.
Katsoin taakseni enkä voinut estää kyyneleitä valumasta poskilleni. Viimeinkin!
" Anna anteeksi Daniel, kuulin ja näin kaiken mutten voinut reagoida..." Em kuiskasi.
Halauksesta ja siitä tunteesta jonka koin, sitä ei sanoin voi kuvailla!
" Em, tulisitko ulos?" sanoin hiljaa ja tartuin Emmaa kädestä kiinni. Vein taas tyttöystäväni ulos pimeään syystalveen.
Ruusut, kynttilät, lehtensä tiputtaneet puut ja sairaalan piha. Tätä olin valmistellut kuukausia! Nappasin Emmaa vyötäisiltä kiinni ja suutelin.
Ja uudelleen, ja uudelleen. Viimeinkin.
------------------
Paljon kiitoksia että luit tarinaani!
Maya kiittää ja kumartaa ja kyyneleet silmissä päättää tämän tarinan tähän.
Nyt sitten kommentteja: miellyttikö loppu, olisitko kaivannut jotain lisää? :)
- Maya
School of Meridite kiittää ja kumartaa!
Kiitos!
Piditkö tarinasta? Katso TÄNNE!!
Kommentit