Kommentit lopussa... :)

------------------------------

Hei! Minä olen Emma, Gill on sukunimeni. Olen 16-vuotias, ja minut työnnettiin sisäoppilaitokseen. Vanhempani muuttavat Japaniin ensi viikolla, by the way: minut lähetettiin tänne keskelle ei mitään, Torgay on kaupungin nimi! Lontooseen verrattuna täällä ei ole MITÄÄN! Mutta jouduin siis sisäoppilaitokseen, kouluun nimeltä Meridite. Se on tunnettu kuristaan ja nuhteestaabm sekä tästä muuratusta ympäristöstä.. Hitto vie, en minä täällä tahdo olla!

Astelin portista sisälle vaitonaisena. Se ei todellakaan ollut mikään kutsuva, ja se oli kaiken lisäksi lukossa...

Kävelin lämmintä jalkakäytävää pitkin. Kesäaurinko lämmitti kuumasti hiuksissani, ja aloin jo katua etten ottanut sitä upeaa hellehattuani mukaan...

Koputin varovaisesti valkoiseen puuoveen. Se oli samanlainen kuin minun huoneeni ovi!

Joku ystävällinen ihminen auttoi minua hieman, ja ohjasi minut toisesta ovesta. Siellä olisi kuulemma rehtorin kanslia...

Ovi aukeni yhtäkkiä, ja jouduin astumaan sisälle; halusinpa tai en.

Minua katsoi mies, jolla ei ollut hajuakaan mistään muotiin liittyvästäkään! Hän oli niin tyhmän näköinen, että minua alkoi väkisinkin naurattaa...

 

"Emma Gill?" hän tokaisi tahdikkaasti ja hymyili. En koskettanut ojennettua kättä, hymyilin vain ja kysyin: " Niin?"

Vihasin hampaitani. Ne ovat niin kuvottavat, mutta hän ei kyllä ollut ensimmäisenä minun boyfrend-listassani...

Mies selitti ummet ja lammet jostain koulupuvuista, säännöistä ynnä muusta häläpölöstä. Lopulta sain kuitenkin luvan poistua ja valita huoneeni..

Kävelin aulan läpi jänskälle käytävälle... Se oli jotenkin lämmin, mutta en pitänyt seinällä olevista taideteoksista. Ne olivat jotenkin, niin... Niin mauttomia! No, tietysti, jos on tottunut että omassa huoneessakin on useamman tuhannen simeolonin arvoisia taideteoksia, niin miten sitten tällaiseen tottuu? Siitä ei kerrottu missään kirjassa, joita pienenä luin..

 

Olet ehkä saanut sellaisen kuvan, että olisin jotenkin hirveä pissis tai jotai... En oikeasti ole näin "nirso", vaan mukava ja tavallinen tyttö, jolla on poikkeuksellisen korkea elintaso...

Astahdin ensimmäisestä ovesta sisälle. Siis mitä väliä? Olen keskellä tuntemattomia, ei nukkumispaikalla ole väliä!

Huoneessa istui kaksi tyttöä. Tummahiuksinen nosti päätään säikähtäneesti, aivan kuin olisin joku hirviö tai jotai. No, jokatapauksessa, en tuntenut itseäni lainkaan tervetulleeksi... No, ehkäpä asia korjaantuisi ajastaan, ajattelin ja nostin tekohymyn kasvoilleni. Siitä oli tullut jo oikea maski..

Kun käänsin katsettani hieman pidemmälle, huomasin kolme kulunutta rautasänkyä. " Karua" ajattelin, mutten sanonut mitään. Omassa huoneessani minulla oli sentään pylvässänky...

'
No, mutta tummahiuksinen tyttö esitteli itsensä Susaksi ja halasi minua tuttavallisesti. Hän kertoili kaikkea outoa petivaatteista ja ojensi minulle yhden sinisävyisen koulupuvun. Pidin hänestä kuitenkin heti, kun hän kietoi laihat kätensä ympärilleen.

" Melina! Nouse ylös ja tervehdi uutta huonetoveriasi" Susa karjaisi niin kovaa että hätkähdin.

" No mutta! Minä olen Melina, tervetuloa tänne! En puhu juurikaan liikoja, joten saatat luulla minua aika tylsäksi..."  hän sanoi. " Mutta asia ei todellakaan ole niin!" Susa kiljaisi ja nauroi. Pilkettä silmäkulmassa hän iski silmää minulle ja hätisti meidät käytävälle.

Poistuin hetkeksi yleiseen vessaan, ja takaisintullessani käytävällä seisoi jo lauma juttelevia nuoria. Koulussa on kuulemma kuusi oppilasta, yksi hottis ja yksi pissis.. Olin ymmälläni, ja eksyksissä, kunnes...

... kuulin takaani pojan äänen. Tajusin katsovani upeimpiin silmiin ikinä, ja aloin heti muuttaa ääntäni ja katsettani flirttailevaksi. Miestennielijä? EN ole...

Mutta hän tosiaankin ON hottis! Minulle tuli äkkiä kuuma, mutta peitin sen vain hyväntahtoiseen kohteliaisuuteen, jonka juuri kuulin.. Suunnittelimme lähtöä kahville, mutta Susa tiuskaisi vihaisena jotain toistenkin huomioonottamisesta. Silloin tiesin, että pitäisin tästä tytöstä! Hän on kuin kaksoissisareni!

Sitten toinen ihana ihminen huuteli koko porukan kahville. " Nyt lähdetään, jotta ehditään lounaalle" Melina kirkaisi lapsenäänellään. Hän oli niin pieni!'

Niinpä koko porukka lähti yhdessä isossa jonossa kävelemään kaupungiin. Mitään linja-autoja ei kuulemma kulkenut viiden kilometrin säteellä... Outoa..

Astuimme hauskan, itämaisen (kait) kahvilan etupihalle yhtenä kikattavana laumana. Melina heitti jotain hauskaa kitukasvuisesta bonsaista, ja hysteria oli valmis..

Melina meni tilaamaan kahvia, kun taas ihmiset alkoivat hajaantua eri teille...

... Susa tyylilleen uskollisena ensimmäisenä estradille...

Mutta malttoihan hän tulla kahvillekin! Ei tosin voinut juoda mitään, oli kuulemma tiukalla dieetillä..

Minä istuin yksinäisenä suklaakeksipussi kädessäni kolmen hengen pöydässä. Jotenkin olin vain kuvitellut, että he istuisivat minun kanssani. Mutta...

Africa istui minun pöytääni. Hän on se pissis, josta puhuin aiemmin... Samalla kuitenkin katselin kateellisena Susaa ja Melinaa. Noiden ihmisten kanssa halusin olla!

Susa vilkuili ikkunasta ulos noin viiden minuutin välein... Se oli rasittavaa, mutta tajusin hänen metsästävän sopivia poikia itselleen. Hän taisi hieman loukkaantua minun ja Danielin välisestä kipinästä..

Mutta kaikki aikanaan, joten pian koitti myös lähdön hetki. " Huomenna on rankka päivä" tytöt höpisivät. Minä en ymmärtänyt hölkäsen pöläystäkään heidän puheistaan, nyökkäilin vain ja hymyilin tekohymyäni..

Silmänkääntäjä alias taskuvaras oli saada sydänkohtauksen kun hän huomasi, että olimme lähdössä eikä hän saanut varastettua penniäkään...

 

Perhoset lentelivät iloisesti kesäauringossa.

Me seisoskelimme portinpielessä täysin tylsistyneinä ja apaattisina. Kahvilassa oli ollut tekemistä, puuhaa, ELÄMÄÄ. Täällä ei ollut MITÄÄN...

 

No, mutta syömästä syömään... Istuin African ja jonkun nörtin vieressä.. En edes muistanut hänen nimeään... " Ei mitään hätää, kyllä minä sen vielä opin" ajattelin ja käänsin katseeni Danielin, Susan ja Melinan tykö. Olin NIIN kateellinen!

Tiedotin kaikille, etten ole enää nälkäinen, heitin ruokani roskiin ja kävelin pimeään huoneeseemme. Siellä ei ollut kuin kynttilöitä, enkä halunnut tulipaloa riesakseni.. 

Painoin pään käsiini ja tunsin, miten kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Ja minä vielä kuvittelin, etten tuntisi mitään! Hylätyn lapsen tuska purkautui syvältä sisältäni rauhattomina ja kovina nyyhkytyksinä.

Meikkini levisi. Itku tyrehtyi askeleisiin, jotka kuuluivat oven takaa. Pidätin hiljaa hengitystäni, mutta kyyneleet valuivat edelleen. Ihmettelin: mihin tämä tuska koskaan häviäisi?

Makasin vielä sohvalla hetken, mutta kun kuulin Susan ja Melinan iloiset äänet käytävältä, vaihdoin ylleni yöpaidan ja pesin suttuisen naamani. Silmien punoitus, eikä sydäntäni repivä ikävä ja kaipuu kotiin ei kuitenkaan helpottanut. " Helpottaakohan se vielä pitkiin aikoihin?" ajattelin hiljaa. Kyyneleet olivat jälleen tulossa..

Nappasin käteeni kirjan. Se ei ollut tyyliä, jota normaalisti luin, vaan joku romantiikkakirja höystettynä kauhulla ja jännityksellä. Outoa, oli ensimmäinen ajatukseni.. Vihasin ja rakastin kirjaa heti ensimmäisestä sivusta alkaen!

" No, miten ensimmäinen päiväsi meni?" Susa kysäisi astuessaan huoneeseen. " Siinähän se" nyökkäsin ja yritin pidätellä tuskaisaa itkua edes sen pienen hetken, kunnes tytöt olisivat nukkumassa.

Melanie vaihtoi pyjaman ja Susa alusvaatteet ylleen. Sitten he istuivat sängyillensä odottaen kenties mehevää juorusessiota tai jotain. No, samapa tuo, minä en ollut juttutuulella juuri nyt.

" Niskani on tosi kipeä" Melanie valitteli ja huudahti sitten: " No mutta! Et ole sanonut sanaakaan ensimmäisestä päivästäsi!" Nyökkäsin ja menin pienoiseen paniikkiin. " Mitä siitä?" sanoin pelokkaalla äänellä ja kyyneleet tulvahtivat taas silmiini. Melanie katsoi minua myötätuntoisesti ja nyökkäsi hiljaa. Hän ymmärtäisi kyllä.

Melanie ja Africa kävivät nukkumaan kellon lyödessä kahtatoista. Kahdennellatoista lyönnillä niskakarvani nousivat pystyyn, se oli niin aavemaista.

Romanttinen jännärini oli kuitenkin yhä kesken...

... ja vasta yhden aikaan maltoin laskea kirjan kädestäni ja jättää Viettelyksen kesken.

Kellon tullessa kolme, astelin ulos ovesta pihamaalle. Kesäisen viileä ilma hyväili kasvojani ja hoikkaa vatsaani ja sai väristykset kulkemaan selässäni. Tuuli heilautti hiuksia pannan alta, ja kuu loisti pimeää valoaan.

Istahdin puutarhapenkille. Ajattelin entistä kotiani, tätä paikkaa, vanhempiani. Näitä henkilöitä, joiden kanssa eläisin täällä. Vuosilomia? Onko niitä edes?

Aivoni käsittelivät niitä asioita, jotka olivat tärkeitä minulle edes jollain tapaa. Yön pimeydessä, niin olin aina tehnyt. Ennen tosin oman huoneeni terassilla. Kyyneleet valuivat taas poskilleni.

 

Yön pimeydessä kävelin takaisin. 

Kuudelta oli herätys, ja puin nopeasti päälleni. Mikä moka! Kaikki olivat aamiaisella pyjamissaan. 

African kanssa juttu ei oikein vieläkään luistanut, mutta istuin silti hänen kanssaan... Mistä lie johtuu...

Tämän vuoksi katselin maisemia jättikokoisesta ikkunasta.


Susa oli vaihtamassa ylleen koulupukua. Se oli jännä, minusta hame oli kuvottava yms, ja mustavalkoinen väri ainoa siedettävä... Mutta mikäs auttoi, muilla oli eriväriset!

Opettajamme istui luokassa etsimässä meille sopivia opetussivustoja ja torjumassa liian " seksuaalisia".

Me muut vietimme aikaa taidehuoneessa. Pelasin Melanien kanssa shakkia, kun taas Susa harjoitteli viulunsoittoa. Danielin ilmeestä päätellen se ei kuulostanut kovinkaan hyvältä...

Mutta kahdeksan aikaan minun oli aika vaihtaa ylleni koulupuku. Se oli kuvottava, ja nostin vaivihkaa hametta ylöspäin. "Jotain rajaa" ajattelin ja nostin paitaakin hieman. Kuvottavaa!

Kun kaikki istuivat luokassa, oli siellä hirmuinen hälinä ja meteli. Paul yritti saada meitä turhaan kuriin..

... mutta selosti innokkaasti meille kivien magnetismista...

... ja saikin lähes kaikki kuuntelulle... :D

Kun oli Susan vuoro lukea ääneen, minä siirsin puheeni takapenkkiin. Susa mulkoili minua vihaisesti, ja samalla tunsin Paulinkin katseen niskassani. Pulassa ollaan!

Hah! Minäpä olin sitten seuraava... 

... ja lopulta me kaikki luimme ääneen kohtaa 7abc.

Katsoin tuskastuneena kelloa. Muutama minuutti vielä, sitten se soisi!

Africa kuiskasi minulle jotain geometrian kirjasta, joka oli pöydällä. Sitten huomasin, että hän katsoi minua vihaisesti mulkoillen, ja kuulin opettajan (Paulin) käskyn viedä kirja paikalleen ja vaihtaa paikkaa Susan kanssa.

Käsky oli suunnattu puoliksi Susalle, puoliksi minulle. Siispä Susa suuntasi kohti kirjahyllyä, ja minä kohti hänen paikkaansa.

" Ja nyt saatte sitten kuunnella kunnolla!" Paul sanoi vakavalla äänensävyllä ja osoitti minua, elävää esimerkkiä huonosta käyttäytymisestä...

Susa ei kuunnellut, vaan katsoi sen nörtin kanssa keskustelevaa Melanieta. " Joku taitaa olla ihastunut" hän huikkasi ja sai Melanien punastumaan.

" En, mitä sinä oikein kuvittelet?" Melanie kysyi ja suipisti suloisen suunsa mutrulleen. Minäkin haluan tuollaiset huulet!

 

Lounastauolle mentäessä Susa ei kuitenkaan jättänyt asiaa sikseen, vaan jatkoi kiusoitteluaan kunnes Melaniella oli jo kyyneleet silmissä.

Spaghettia? Ihmeellistä ruokaa... Olin viimein päässyt pöytään, jossa halusin olla! Daniel (<33), Melanie ja Susa olivat mitä parhainta pöytäseuraa!

Mutta en voinut olla vilkuilematta nörttiä ja Africaa, joilla synkkasi tosi hyvin.. Melanie parka!

" Ei ei! Ei se minua häiritse. Kuulkaas, en ole lainkaan ihastunut" Melanie sanoi. Sormi syyttävästi pystyssä ja suu mutrussa hän kohtasi ilkikuriset katseemme ja hymyili.

" Ai et lainkaan?" Daniel varmisti. " EN" Melanie jatkoi onnellisena. " No hyvä, sillä Peter on homo" Daniel sanoi täysin pokkana. Melanien ilme oli näkemisen arvoinen, naama helahti aivan valkoiseksi ja kyyneleet nousivat silmiin. " Ei hän ole homo" Daniel kiirehti vakuuttamaan nähdessään Melanien ilmeen. Vastaukseksi hän sai murhaavan katseen..

" Melanie kiltti... Älä ole vihainen" kuuntelin Danielin selostusta hymy korvissa. Daniel on hauska... 

Lähdin viemään astioitani pois. Africa oli tulossa flirttailemaan Danielille, mutta muutti mielensä ja lähti perääni.

Melanie hymyili tietäväisenä kun Daniel tuli juttelemaan minulle kesken kauhujännärin.. Sitten askeleet poistuivat ja olimme kahden, mutta vain hetken ajan.

Katsoin Danielia sydän täynnä jotain, niin. Mitä? En tiedä. Rakkautta kai..

Mutta äkkiä tunsin tutun kouraisun vatsassani ja vähitellen leviävän punaisen tahran hameessani. " Hitto!" ajattelin ja nousin sohvalta paloautonpunaisena. Peruuttelin hitaasti ovelle ja sanoin: " Jutellaan huomenna...". Sitten livistin.

 

SUSA

"Mitä teet?" kysyin. Tiesinhän minä.

Aina se kirjoittaa. Koskaan sillä ei oo aikaa mulle. Outoo. Se on nii erilaine. Ja sit kuitenki me ollaa kavereit. En tajuu. Emma on jotai tervetullutta. Tääll on nii kuollutta. Semmone hajuki. Ei siis mitää menoa tahi meinikii. Ei ees hottispoikii! Paitsi Daniel. Mutta mite sen ny iskee, ku on ihan kusessa Emmaa? Emmaki tykkää siitä. Ja mä en oo sellane tyttö, joka veis toiste jätkät.

" En minä tee mitään!" Melanie kiljaisi ja nosti kirjan itseään vasten. " Onko aina pakko tuijottaa minua?"

" As u want" sanoin. Se siitä. Seikkailu alkaa, aattelin ja vaihdoin maisemaa. Ehk telkasta tulis jotai. 

 

EMMA

" Hei onnee kuukautisista! Mulla on sitte tamponeja jos tartteet" Melanie sanoi minulle. Outoa, eihän ne ollu ekat.. No, ehkä joilleki menkat on jotenkin outo juttu.

Vaihdoin pyjaman ylleni...

... ja kaaduin sänkyyn. Tänään oli tapahtunut niin paljon!

 

DANIEL

Outoo. En mä ole koskaan tuntenu näin ketään kohtaa. Mietin, että uskaltaisinko avata. Se on hankalaa, tiedän. Suljettujen seinien sisällä. Enkä oo vielä ees unohtanu Metteä. Mutta se tykkäs musta, mä huomasin sen. Mutta täällä on niin suljettua ja ankaraa. Mä haluan sen. Missä?

 

EMMA kuukauden kuluttua:

Aamuherätykset eivät olleet vieläkään myöhästyneet, eivätkä kylläkään aikaistuneetkaan.

Susa nappasi ruokaa pöydältä. Muroja ja muroja. Mielenkiintoista...

Aamu alkoi sarastaa. Ikkunoista tulvi valoa, ja istuin taas hyvässä pöydässä. Se nörtti (Peter?) ei puhunut mitään. Ainakaan mulle.

Paul odotti meitä ison bussin vieressä. Mitähän nyt tapahtuu?

" No niin kaikki! Nyt lähdetään MAKKARAMUSEOON!" Paul karjui kovaan ääneen pihalla. Kaikki astuivat bussiin ja siitä alkoi se tarina. Makkaramuseo? Mitä hittoa... Naurettiin bussissa sen jutuille. Ihan hullu ukko.

Retken jälkeen vietettiin aikaa taidehuoneessa. Kaikki katselivat mitä Melanien ja Peterin välille kehkeytyisi.

Seuraava tunti alkoi nopeasti. Luokka oli uusi ja tilava,samoin istumajärjestys.

Opettaja oli ms. Jones. " Sanokaa minua Ninaksi, olkaa kilttejä" hän sanoi ja hymyili aurinkoisesti.

Hän palautti lukemansa kirjan kaappin ja katsahti luokkaa, joka höpötti jo täyttä päätä.

" MINÄ OLEN OPETTAJANNE, MUISTATTEKO. MINUA TE KUUNTELETTE! MINUA EI KIINNOSTA PÄTKÄN VERTAA MILLAISET KÄNNIT VEDÄTTE ENSI VIIKON VUOSILOMALLA. JA NYT OLETTE IHAN HILJAA JA KESKITYTTE KOULUUN! "

 

Lopputunti sujuikin hyvin.

Illalliseksi oli jotain outoa salaattia ja porsaankyljyksiä. Nam vai yök?

 

Peter onkin ihan hauska tyyppi, totesin. Juttua riitti seuraavalla ruokakerralla ja salaatit menivät nopeasti alas.

 

SUSA

Voi vittu. Tääl o NII tylsää. Siis boooriiing. Lontoon tyttö, täällä keskellä ei mitää. Oiskohan siinä lehtipojassa jotai kattomista? Hyvältä vaikuttaa, sitä mieltä oon. Mutta ei sitä tiiä, miks sitä kiinnostais tyttö jota se ei saa tavata? Mitä hittoo sellasella suhteella tekee??

Toiset kai nukku. Mitä välii? Ei mua kiinnostanu. Nythän oli perjantai? Hitto soikoon, mun pitäis olla kämpillä kännäämässä eikä täällä...

Televisio on rakas ystäväni. Ainahan se. Mutta se osoitti mieltään ja näytti jotai helvetin komediaa. Siis vaikka mä olin kiva ihmine ja sillai, mua ei kiinnostanu kiltteys omassa päässä. Niitten vika, mitäs kasvatti mua sillai.